Eilen jäi kirjoittelut väliin. Oltiin niin väsyneitä kun päästiin kotiin ja kahdeksan jälkeen oltiin jo sängyssä:) Kuumuus vaatii veronsa.

(Banaanipuu MTI:n pihalla. Kypsyvät kuulemma parin viikon kuluessa.)

Tänään oli taas terapiapäivä. Tytöt tulivat MTI:lle kahdeksan jälkeen. Toinen tytöistä sanoi voivansa pahoin tänään, eikä halunnut jutella mistään, joten hänen kanssaan sessio kesti vain 15 minuuttia. Toinen tytöistä oli jo odottanut tapaamista, että pääsisi taas juttelemaan. Tehtiin hänen kanssaan sukupuuta ja juteltiin hänen väleistään vanhempiin. Se jo oli äärimmäisen raskasta hänelle eikä siksi tehty hänen kanssaan muuta. Tänään oli ensimmäinen kerta kun hän uskaltautui itkemään. Hän kertoi todella yksityiskohtaisesti kodissaan tapahtuneista hirveistä asioista ja minun itseni ja Momin oli hyvin vaikeaa pitää itseämme kasassa. Ymmärrys ei riitä siihen, miten kúkaan voi toteuttaa mitään niin sairasta.Tapahtumat on vielä kovin tuoreita ja arvet ovat syvät. Oltiin kuitenkin iloisia, että tyttö uskalsi näyttää tänään kipunsa ja hän sanoikin, että helpotti kun sai itkeä. Koin itseni hyvin voimattomaksi, kun minulla ei ollut edes kieltä jonka avulla lohduttaa. Istunnon jälkeen menin ja silitin tytön päätä ja hän tarrautui minuun kiinni ja rutisti kovasti. Pidin häntä sylissä hetken, hymyilin ja yritin siten osoittaa että olen ylpeä hänestä, että hän on jaksanut tännekin asti. Kerättiin heille vielä pihalta puusta mangoja kotiin vietäviksi ja sitten käytiin yhdessä Momin kanssa läpi istuntoja ja mietittiin jatkoa.

Iltapäivä yritin kirjoitella harjoittelun suunnitelmaa koululle, mutta ajatukset pyörivät ihan jossain muualla. Aloittelin tekemään myös kansioita työntekijöille, johon kerään kaikenlaista materiaaleja joita he voivat käyttää yleisesi asiakkaiden kanssa, erilaisissa projekteissaan tai terapiaistunnoissa. Tällä hetkellä täällä on menossa projekti koulussa, jossa lapsille opetetaan, millainen kosketus on turvallista ja millaista ei tarvitse hyväksyä. Joka viikko kokoontuu myös ryhmä naisia, joille opetetaan vanhemmuuden taitoja. Jos kellään löytyy vanhemmuuden roolikarttaa sähköisenä versiona, niin ottaisin sen mielelläni. Myös kaikenlaiset vinkit, mitä tuohon kansioon voisi laittaa, ovat tervetulleita.

-Saara

(Matkalla slummiin täytyy kulkea suuren temppelin ohitse.)

(Työkaverini Narith. Hän on myös 23- vuotias ja hän on ollut töissä puoli vuotta MTI:llä.)

Eilen aloitimme Narithin kanssa slummikartta- projektimme. Menimme iltapäivän kuumuudessa kävellen MTI:tä lähellä sijaitsevaan slummiin. Narith paikallisena hoiti puhumisen ja haastattelut khmeriksi, sillä kovinkaan moni slummin asukkaista ei osaa englantia. Pystyin kuitenkin jo muutaman sanan vaihtamaan heidän kanssaan ja tulevaisuudessa toivottavasti enemmänkin, kunhan kielitaito karttuu. Minä siis tein samalla alueesta karttaa ja toimin kirjurina kun Narith haastatteli.

Kysymme siis joka taloudelta lähinnä tietoja perheen koosta, sairauksista, ovatko ihmiset osallistuneet mihinkään MTI:n projektiin, työssä käynnistä ja lasten koulutuksesta. Nämä tiedot auttavat MTI:tä kartoittamaan avun tarvetta ja näin työntekijät pysyvät paremmin kartalla siitä, ketä käy MTI:ssä ja kuinka usein. Olin kovin yllättynyt kuinka vastaanottavia, ystävällisiä ja avoimia ihmiset ovat, vaikka me ventovieraat kyselimme jossain määrin arkojakin kysymyksiä. Meidät otettiin ilolla vastaan ja joka paikassa meille kiikutettiin jakkaroita ja käskettiin istumaan. (Poikkeuksena eräs perhe, joka ilmeisesti harjoitti jotain laitonta bisnestä. He eivät suostuneet kommentoimaan mitään, kyselivät meiltä vain jotain lupia koko ajan..)

Ihmiset kertoivat hyvin yksityiskohtaisesti itsestään ja perheistään. Monissa perheissä on n. 6-8 henkilöä ja vain yksi tai kaksi heistä käy töissä. Useat lapsista eivät käy koulua, tai monet ovat lopettaneet kesken aloittaakseen työt. Suurin osa haastattelemistamme ihmisistä kerää roskia elääkseen tai myy syötäväksi kotiloita/ simpukoita"shell seller", jotkut ajavat mototaxia ja monilla naisilla on oma pieni ompelimo.

Useilla ihmisillä on myös paljon sairauksia ja vammoja. Se ei ole mikään yllätys, ottaen huomioon elinolot ja hygienian tason. Esimerkiksi eräässä vierailemassamme talossa asuu kymmenen ihmistä n. 3m x 5m kokoisessa tilassa, eikä siellä näkynyt mitään tasoja, ihmiset syövät ja nukkuvat lattialla. Kulkuväylät ovat täynnä roskia, ulosteita ja erilaisia eläimiä. 

Tekee pahaa nähdä millaisissa oloissa ihmiset pahimmillaan joutuvat asumaan. Pari viikkoa sitten vietimme yön samassa slummissa, missä nyt teemme karttaprojektia. Se talo jossa me yövyimme, on aivan eri maailmasta verrattuna alueen kurjimpiin asumuksiin..  Koen myös jotenkin häiritsevänä sen, että monet heistä ovat jopa tyytyväisiä elämäänsä, eivätkä kuulemma kaipaakaan muutosta. Toisaalta on ymmärrettävää, että pohjalta on vaikea ponnistaa, mutta onneksi on tahoja kuten MTI, jotka ovat valmiita auttamaan.

Tämä projekti tulee varmasti olemaan silmiä avaava kokemus. Teemme tätä kolmena päivänä viikossa, kahden kuukauden ajan. Olemme nyt kahdessa päivässä haastatelleet 38 taloutta ja kymmeniä, jopa satoja on vielä käymättä. Työtä siis riittää, mutta tehdään se mitä voidaan ja toivotaan että siitä voisi olla jotain hyötyä. Itseäni vähän harmittaa kun en osaa kieltä, mutta toivottavasti sitäkin oppii nopeasti!

Ohjelmaani on myös kuulunut aamupäivisin maalausta, joka on mukavaa hommaa sekin. Kuuma vaan meinaa tulla tuolla heiluessa mutta no, saapahan aurinkoa :) (Itseasiassa se on ihan sama missä täällä heiluu, kuuma on aina :)

- Jarmo

Illalla oli sitten kielikurssin vuoro. Harjoittelimme vähän perussanastoa, tervehtimisiä, lyhyitä fraaseja sekä kaupassa asiointia (osataan sitten ihan oikeasti tinkiä). Hauskaa oli ja opettajamme on hyvin mukava ja ennen kaikkea kärsivällinen kanssamme. Perjantaina hän tulee uudestaan opettamaan meitä ja kuulemma antaa meille jotain läksyäkin :)

Nyt täällä satelee vettä. Saisi tulla vähän useamminkin, niin ei olisi niin kamalan kuuma. On kuulemma harvinaista, että tähän aikaan vuodesta sataa yhtään.. Yleensä alkaa satelemaan vähän myöhemmin.