On siis jälleen lauantai ja vapaapäivä! Heräsimme aamulla jo kahdeksan aikaan. Söimme aamupalan ja päätimme lähteä taas kaupungille katselemaan Saaralle vaatteita ja muuten vaan päivää viettämään. Pyöräilimme siis totuttuun tapaan River frontille, Phnom Penhin vilkkaalle rantakadulle, joka on täynnä elämää ja erilaisia ravintoloita. Heti alkuun menimme hiestä märkinä hakemaan viilennystä erääseen ilmastoituun ravintolaan. Juotiin pirtelöt ja mehut ja päätettiin lähteä joen törmälle istuskelemaan.

Ehdimme istua noin kaksi minuuttia kun meille tuli juttelemaan eräs mies. Hän puhui hyvää englantia ja sanoi olevansa Laosista kotoisin, mutta asuneensa yhdysvalloissa noin kymmenen vuotta. Hän kyseli meiltä mistä olemme kotoisin, olemmeko naimisissa ja jutusteli mukavia kanssamme. Hän kertoi tulleensa Kambodzaan käymään ja olevansa nyt matkalla kotiinsa Laosiin. Hän huomasi Saaran ristikorun ja sanoi myös olevansa kristitty itsekin. (O.K, tähän asti kaikki hyvin.) Mutta.. Harmi vaan, miehellä oli käynyt huono tuuri. Hänen tavaransa oli varastettu ja kaikki hänen lompakkonsa ja tärkeät paperinsa olivat kadonneet ja mies on kipeästi avun tarpeessa. Hän pyysi meitä näyttämään kartalta jonkun kansainvälisen kirkon, josta hän voisi hakea apua, sillä hänellä ei ole kuin muutama dollari taskussaan ja hän haluaa päästä Laosiin vielä tämän päivän aikana...( Onneksi pari viikkoa aiemmin ollessamme samalla kadulla kävelyllä Marjonneken kanssa, Marjonneke kertoi kanadalaisesta miehestä, joka kertoo turisteille tarinaa siitä kuinka hän on menettänyt kaikki tavaransa ja tarvitsee rahaa.. Monet ovat hyväntahtoisuuttaan antaneet miehelle kymmeniä dollareita..) Eli tässä kohtaa meillä alkoi hälytyskellot soida, toivoteltiin miehelle hyvää jatkoa ja liuettiin paikalta.

On se vaan kovin jännä juttu, kun missään ei voi oikeastaan viettää aikaa ilman että joku tulee kauppaamaan jotain tai suoraan pyytämään rahaa. Ihmiset eivät myöskään monesti ymmärrä jos sanoo "Ei", he vaan tyrkyttävät tarjottaviaan ja osa jopa loukkaantuu jos et osta mitään. Kaikkea ei vaan voi ostaa, eikä kaikkia auttaa. ( Tämä on enemmänkin näitä turistialueiden ongelmia, täällä missä me asumme, saa aika rauhassa kuljeksia kaduilla, mitä nyt tuk tuk kuskit tarjoavat kyytiä) Satusedän kohtaaminen jätti vähän ikävän maun, sillä hän vaikutti tosi mukavalta kaverilta, joka loppujen lopuksi olikin kiinnostunut vain meidän rahoistamme.

Käytiin siis Soryassa (ostoskeskus) ja Central Marketilla. Saara on hyvin "edullinen" vaimo, sillä hän ei tykkää shoppailla, ainakaan täällä. :) Löysimme hänellekin onneksi yhdet housut ja paidan. Ihan pikkaisen vaan joutui Jarmo suostuttelemaan (Aamuisen vaatekriisin jälkeen Jarmo päätti, että Saaralle ostetaan vaatteita.).

Käytiinpä myös Tahi Airwaysin toimistossa, tai siis pikemminkin onnistuimme paikallistamaan sen! Hyvä me! Eipä onnannut lentojen vaihto sieltä, pitää ottaa yhteyttä Supersaveriin josta varasimme lennot.. Saa nähdä kuinka käy..

Ilta otetaan chillisti. Saara päätti siivota, joka on aika kunnianhimoinen yritys, ottaen huomioon pölyn määrän talossamme ja jatkuvasti ulkoa kantautuvan lian ja pölyn. Mutta kaikesta huolimatta siistiä tuli! ..ainakin vähäksi aikaa.. Kokkaillaan kohta ruokaa ja katsellaan leffaa. Rento lauantai- ilta :)

(Anne äiti/anoppi :) Seurattiin hetken aikaa päiväkotilaisia, mutta ei hirveästi osata sanoa toiminnasta siellä, sen verran ainakin että pienille opetetaan jo englanti, lukemista ja kirjoittamista.. Leluja ei paljoa näkynyt. P.S. Karjalan piirakat tuoksuvat tänne asti! Toivottavasti oli apulaisia leipomassa :)