Viikon matka pohjoiseen on nyt takanapäin.

Matkaan mahtui kaikenlaista ja bussissa tuli istuttua kankut kipeiksi asti. Yhteensä 22 tuntia!

(Jarmo ja lintu Motel Yaklom Hillissä)

Olimme etukäteen varanneet majoituksen Motel Yaklom Hill:stä jonne menimme ensimmäiseksi viime lauantaina kun bussi saapui seitsemän aikaan illalla Rattanakiriin. Motellilta oli työntekijä meitä vastassa ja vei meidä motoilla majapaikkaan. Pitkän matkustuksen jälkeen halusimme vaan syömään ja nukkumaan. Motel Yaklom sijaitsi mäen huipulla josta oli kauniit näkymät laaksoihin. Meidät vietiin pieniin bungaloiveihin, jonne päästyämme meinasi päästä itku. Sisällä bungalovissa lenteli lähemmäs sata isoa, heinäsirkan näköistä, yöperhosta ja katossa käveli iso ja karvainen hämähäkki. Eikä sängyissä ollut moskiittoverkkoja. Epäsiistin huoneen vielä kestää mutta ei sellaista joka on täynnä ötököitä. Menimme siis nätisti ilmaisemaan motellin työntekijälle ettei aiota nukkua siellä. Saimmekin sitten samaan hintaan kalliimmat huoneet sisätiloista, jossa oli ilmastoinnit ja kaikki. Kyllä  huokastiin helpotuksesta kun ei tarvinnutkaan olla perhosten ja hämähäkkien petikavereita.  Ruokaa emme tosin saaneet sillä kävi ilmi, että heillä ei jostain syystä olekaan ravintola käytössä.

Motel Yaklom oli imoittanut netissä että heillä on ilmainen kuljetuspalvelu kaupunkiin (joka oli siis 5 km päässä motellista) ja että heillä on myös mopoja vuokrattavana halvalla. Aamulla oltiin lähdössä katselemaan kaupunkin ja meille sanottiin että kyyti tulisi 20 minuutin päästä. Noh, kolmen tunnin odotuksen jälkeen päätettiin että vuokrataan motot ja lähdetään itse. Meille kuitenkin sanottiin, ettei heillä olekaan kuin yksi moto ja se on rikki. Kaiken tämän jälkeen päätettiin että kun joku kyyti saataisiin niin etsittäisiin toinen majapaikka. Lopulta työntekijät vuokrasivat meille omat motonsa ja päästiin ajelemaan. Löydettiin heti oikein mukava majapaikka (Tree top Lodge), joka oli ihan täydellinen ja vielä halvempi kuin Motel Yaklom ($7 / Yö / huone). Tree Topissa oli  myös ravintola josta sai todella halvalla ruokaa. Ajettiin motot takaisin Yaklom Hilliin ja sieltä Tree Topin työntekijä haki meidän ilmaiseksi. Loma pääsi siis kunnolla alkamaan vasta sunnuntai iltana kun purimme tavarat Tree topissa.

(Tree Topin ravintola)

(Jarmo rentoilemassa :D)

Rattanakirissä ilma oli paljon viileämpää ja joka ilta katseltiin salamoita Tree topista. Paikka sijaitsi laaksossa ja sinne ukkonen ei kunnolla päässyt iskemään kuin viimeisenä yönä. Muina päivinä salamat olivat vain valojen leikkiä taivaalla.

(Minnan taiturointia kameran kanssa..)

Vuokrattiin kahtena muunakin päivänä motot ja ajeltiin pitkin viidakkoteitä. Tällä kertaa meillä puhkesi sitten eturengas :) onneksi se puhkesi lähellä kylää niin saatiin helposti korjattua.. Käytiin katselemassa vesiputouksia ja kyliä sekä Tonle Sanin jokea. Nähtiin norsukin, mutta ei raaskittu ratsastaa kun oli niin vanhan näköinen kaveri. Rattanakirissä on myös kaunis vulkaaninen järvi  jossa käytiin uimassa..Tuntui melkein kuin olisi Suomessa jos ei katsonut ympärillä olevia puita.:)

(Vulkaaninen järvi)

Banglunin kaupunki Rattanakirissä on aika pieni ja hyvin "paikallinen" paikka. Sinne ei vielä turistit ole sankoin joukoin rynnänneet ja kaikki ravintolatkin on hyvin simppeleitä ja "kojumaisia". Muutama parempi ravintola löytyy mutta suurimmaksi osaksi söimme Tree Topissa. Minna ja Aleksi kävivät muutamana iltana muuallakin syömässä.

 

Kotimatka oli melko pelottava. Sattui vähän nuorempi kuski joka tykkäsi pitää paljon taukoja ja kuroa aikataulun kiinni ajamalla sitten hirmuista vauhtia..Tiet ei täällä ole kauhean hyvässä kunnossa ja melko monta läheltä piti -tilannetta saatiin kokea. Reilu neljä tuntia matkasta mentiin kuitenkin kuoppaista mutatietä jossa pystyi ajamaan maksimissaan 40 km/h, sillon Saarakin uskalsi hetkeksi ummistaa silmänsä. Mutta päästiin ehjänä takaisin!

(Khmer-Jarmo)

(Villejä vesipuhveleita)

 

Minna ja Aleksi lähtivät tänään Suomeen. Ollaan siis taas kahdestaan. Oli kiva kun olivat kanssamme reissaamassa! :) Täällä satelee vettä mutta silti on kuuma. Maanantaina lähdetään vielä muutaman päivän reissu tekemään Sihaonoukvilleen rannikolle.