Tänäkin aamuna tutut liikenteen hälinät herättivät puoli kuuden aikaan. Aurinko paistaa ja hikoiluttaa jo paikallaankin olo. Laukut on pakattu, koti siivottu. Nyt on se päivä kun me lähdetään. Olo on hyvin ristiriitainen. Toisaalta on innoissaan tulossa kotiin, toisaalta muistoja täällä jää kaipaamaan.

(Lili Perles)

Viikonloppu otettiin melko rauhallisesti. Kierreltiin vielä viimeisiä paikkoja missä haluttiin käydä ja kulutettiin viimeiset nostetut dollarit. Saara pääsi helmikauppaan (Lili Perles) kokoamaan kaulakorun itselleen ja Jarmo kierteli kirjakauppoja. Eilen käytiin vielä syömässä Saaran ohjaajan kanssa sellaisessa tapas-paikassa (Friends), jossa koulutetaan katulapsia mm. kokeiksi ja tarjoilijoiksi. Ruoka oli todella hyvää :)

Tänään lento lähtee täältä 20:25 ja ensi yö vietetään sitten lentokoneessa. Suomen kamaralla astellaan 11 aikaan huomen aamulla.

(Anne-äidille tiedoksi:  Ollaan yksi yö Vantaalla ja tullaan sitten Tarun ja tyttöjen kanssa keskiviikkona viimeisellä junalla joensuuhun n. klo 23:00)